Capello lupasi tehtävän vastaanottaessaan valitsevansa MM-turnaukseen vain hyvässä pelikunnossa olevia ja säännöllistä peliaikaa nauttivia pelaajia. Mitä lopullisessa miehistössä tekivät siis puolikuntoiset Gareth Barry, Wayne Rooney, Rio Ferdinand ja vain yhden ottelun kymmeneen päivään pelaamaan kykenevä Ledley King?

Ja, jos säännöllinen peliaika otetaan kriteeriksi, voidaan kyseenalaistaa Emile Heskeyn, Shaun Wright-Phillipsin valinnat lopulliseen 23 pelaajan ryhmään. Miten Wright-Phillips saattoi olla edellä Adam Johnsonia, joka syrjäytti ensin mainitun omalla pelipaikallaan seurajoukkueessaan Manchester Cityssä?

Kuolonkellot alkoivat soida Englannin joukkueelle, mielenkiintoisin perustein joukkueeseen valitun Heskeyn telottua ensimmäisissä treeneissä Etelä-Afrikan MM-viheriöillä ykköstopparipariin kuuluneen, koko kauden loukkaantumisista ja huonosta vireestä kärsineen Ferdinandin. Topparipariksi muodostui siis naissotkujen horjuttama Terry ja joku vähemmän maajoukkuekokemusta omaavista muista vaihtoehdoista.

Maalivahtivalinnat eivät myöskään menneet Capellolta aivan putkeen. Miksi turnaukseen valitusta kolmikosta selkeästi parhaan kauden pelannut Joe Hart ei ollut ykkösvahti alusta asti? Robert Greenin järkyttävän virheen seurauksena Englanti jäi lohkonsa toiseksi, joutui kohtaamaan heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Saksan, ja eläkeikää lähentelevä David James ei pystynyt tuossa ottelussa pitämään joukkuettaan pelissä mukana.

Tuomarivirhe, jolla oli oma merkityksensä Englannin tien nousemisessa pystyyn, oli vain viimeinen naula muutenkin jo valmiiksi hauraaseen arkkuun.

Ottelu tullaan muistamaan jenkkien hurjasta takaa-ajosta, joka nosti sinipaidat 2–2-tasatulokseen. Mutta yhtä lailla muistetaan malilaisen pillipiiparin kohtalon hetki ottelun lopussa, kun hän hylkäsi käsittämättömällä vihellyksellä Yhdysvaltain Maurice Edun tekemän johtomaalin. Tästä kuvapätkästä näkee, että Slovenian rangaistusalueella on vapaapotkutilanteessa lukuisia taistelupareja, joissa tönitään ja revitään puolin ja toisin.

Kun huomioi balkanilaisten astetta ronskimmat painiotteet ja sen, ettei suurta hyökkäyspään virhettä tapahdu, olisi pelin voinut antaa vallan hyvin jatkua. Paremmalla tilannetajulla varustettu tuomari olisi epäilemättä näin tehnyt, mutta ei Pilipali-Coulibaly. Huomatessaan lukuisat taisteluparit silmiensä alla hän vaikuttaa etukäteen päättäneen vapaapotkun viheltämisestä – ihan varmuuden vuoksi.

Slovenialaisilla ei ollut liiemmälti valittamista malilaisen pillipiiparin vihellyksistä, koska tämä takasi tuomioillaan Balkanin pikkujättiläiselle arvokkaan pisteen ja kärkipaikan C-lohkon pistetaulukossa. Vaikka Coulibaly nosti enemmän kortteja valkopaidoille, voivat slovenialaiset kiittää tätä siitä, että luottotoppari Marko Suler pysyi kentällä loppuun asti. Toinen tuomari olisi voinut vilauttaa punaista korttia läpiajoon rynnänneen Jozy Altidoren kaatamisesta.

Yhdysvaltalaiset sen sijaan polttivat päreensä urakalla ja useammalla pelaajalla oli päätösvihellyksen jälkeen asiaa malilaiselle. Michael Bradleyn ja Altidoren onneksi joukkuetoverit ja huoltajat ohjasivat pelaajat pois tuomarin luota.

Ottelun jälkeen yhdysvaltalaiset ovat vähemmän yllättäen kyseenalaistaneet Coulibalyn tason viheltää lopputurnauksessa. Tähtipelaaja Landon Donovan totesi haastattelussa, että tuomari ei kysyttäessä osannut perustella, miksi hän hylkäsi maalin. Samaan hengenvetoon ottelun pelaajaksi valittu hyökkääjä tosin kertoi, ettei hän ollut varma, osasiko malilainen riittävästi englantia ymmärtääkseen pelaajia.

Yhdysvaltalaiset eivät ole kuitenkaan ainoita, jotka ovat tuominneet Coulibalyn. FIFA joutuukin pohtimaan, annetaanko malilaisen enää tuomita näissä kisoissa. Paine tämän hyllyttämiseen kasvaa, sillä Yahoo Sportsin uutisen mukaan on mahdollista, että malilaisen kisat ovat eilisten vihellysten myötä ohi. Tätä uutista kovin moni joukkue tuskin surulla tervehtisi.

Tuomas Virkkusen selostama kotimaamme pääsarjan ottelu hakkasi mennen tullen MM-turnauksen ottelut viihdearvoltaan ja sisälsi vielä hienon loppuhuipennuksenkin. YLE:n kovasti kritiikkiä saaneista selostajista kunniamaininta täytyy antaa Japanin ja Kamerunin tylsän mittelön selostaneelle Niki Juuselalle. Vaikka pelissä oli pitkiä “kuolleita hetkiä”, taustatyö oli hoidettu kunnialla, mielenkiintoisia faktoja pelaajista tuli kuin liukuhihnalta.

Pohjanoteeraukset futismaanantaissa olivat ensimmäisen ottelun selostanut Sammy Väisänen ja Italian tasoitusmaalin tehnyt Daniele De Rossi. De Rossin järkyttävä filmi ottelun 11. minuutilla oli peliä halventava, mauton ja tarkoin harkittu tuomarin huijaamisyritys. Väisänen on varsin kokematon ammatissaan, mutta De Rossi huippuammattilainen omassaan. Jälkimmäisen toiminta on siis huomattavasti tuomittavampaa.

Päävalmentaja Pim Verbeekiä on kritisoitu liian puolustusvoittoisesta taktiikasta, mutta MM-kisoihin selviytyminen piti kritiikin jossain määrin aisoissa. Kun Verbeekin taktiikalla tulee turpiin 4–0, on varmaa, ettei aussimedia kohtele hollantilaista kovinkaan suopeasti. Ottelu Saksaa vastaan osoittikin selkeästi Verbeekin puutteet valmentajana: puolustusorientoituneella hollantilaisella ei ollut tappioasemassa minkäänlaisia jippoja, joilla olisi noustu uudelleen mukaan otteluun tai edes taisteltu kunniallisesta lopputuloksesta.

Socceroosien kannalta oli huolestuttavaa, ettei joukkueesta välittynyt katsojan silmään kova työmoraali ja loppuun asti yrittäminen, jotka tulivat tutuiksi neljä vuotta sitten. Tuolloin Guus Hiddink sai Socceroot uskomaan mahdollisuuksiinsa joka ottelussa ja Australia oli kaikissa otteluissaan loppuun asti kamppailemassa voitosta. Tämäniltaisella esityksellä Etelä-Afrikasta ei ole tuliaisina kuin kolme tappiota kaamealla maalierolla. Verbeekillä kun ei ole samaa taikaa, joka saisi pelaajat ylittämään itsensä.

Ottelun jälkeen alkaa vaikuttaa itse asiassa siltä, ettei valmentaja itsekään uskonut joukkueen mahdollisuuksiin Saksaa vastaan. Verbeek heitti kentälle kokoonpanoon, jota pidettiin australialaismediassakin yllättävänä, koska useampi hyökkäyspään tärkeä pelaaja – Kewell, Bresciano, Kennedy – kulutti vaihtopenkkiä.

Hollantilaisvalmentajan uskonpuute taisi vaikuttaa myös pelaajiin, sillä yhtä hengetöntä Australiaa ei ole nähty kentällä vuosiin. Australian jalkapalloliiton kannattaisikin hankkiutua Verbeekistä mahdollisimman nopeasti eroon, koska hänen potkimisensa pellolle herättäisi taatusti joukkueen. Eikä ratkaisu tulisi edes kalliiksi. Hollantilainen näet suuntaa kisojen jälkeen Marokkoon levittämään puolustusvoittoisen jalkapallon ”ilosanomaa”.

Vaikka Hiddinkin aikana panostettiin tiukkaan puolustukseen, oli pelaajilla myös lupa hyökätä. Verbeek sen sijaan on luonut ylivarovaisen puolustustaktiikan, jossa Australian kenttäryhmitys vaikuttaa olevan jälleen kerran enemmän 4-6-0 kuin odotettu 4-2-3-1. Saksa on saanut rauhassa rakentaa tilanteita, kun aussit eivät ole saaneet riittävästi painostettua valkopaitoja. Tiukka puolustus on myös jäänyt haaveeksi, kun pelaajat ovat hukassa hollantilaisvalmentajan neronleimauksen tuloksena.

Verbeekin pelaajavalinnat ovat olleet myös mielenkiintoisia. Jos tarkoituksena on pelata pitkää palloa hyökkäykseen, eikö lähemmäs kaksimetrinen Joshua Kennedy olisi parempi valinta yksinäiseksi kärkimieheksi Tim Cahillin sijaan. Vaikka Everton-pelurilla on uskomaton ponnistusvoima, antaa hän pituudessa liikaa tasoitusta saksalaistoppareille.

Kennedyn kentällä olon myötä Cahill pääsisi myös paremmin hyödyntämään taustanousuja pelatessaan kärkimiehen takana. Tällöin Jason Culina voisi ottaa oman paikkansa keskikentän pohjalla, jolloin ankkurikaksikossakin olisi enemmän taitoa rakentaa peliä. Nyt Culina on joutunut laskeutumaan alas hakemaan palloja, kun niitä ei ole muuten saatu pelattua ylemmäs.

Jos on niin ikään tarkoitus panostaa erikoistilanteisiin, on suorastaan nerokasta, että taitavimmat erikoistilannemiehet Harry Kewell ja Mark Bresciano seuraavat ottelua vaihtopenkiltä. Ikävää, ettei tänä iltana velho saavu pelastamaan vanhan Disney-klassikon tavoin Mikki Hiirtä pulasta.

Mikäli nämä torvet kielletään, muistutetaan afrikkalaisia jälleen kerran kolonialismista, eurooppalaiset eivät siis vieläkään hyväksy afrikkalaisia sellaisina kuin he ovat, omine kullttureineen.

Oli iso askel kohti tasavertaista globaalia maailmaa, kun maailman suurinta urheilujuhlaa lähdettiin viettämään Afrikan mantereella. Onko pieni ampiaisten liikehdinnältä kuulostava surina sittenkään niin ylitsepääsemättömätöntä kuunneltavaa?

Niin se Kreikan peli. Koko ottelun aikana omien laskujeni mukaan yksi itse rakennettu maalipaikka (Seitaridis keskitti Kapetanonisille, jonka vedon korealaispuolustaja peitti). Ei siis minkäänlaista pelinrakentamista. Normaalisti joukkue on sentään tunnettu hyvästä puolustuspelistä, vaikka se tyyli ei monien silmää miellytäkään. Puolustuspeli oli kuitenkin aivan sekaisin. Eikä hyökkääjistön esityskään senkään puhtaimpia papereita saa, oikeastaan maalivahti Tzorvas on ainoa pelaaja, jolle ottelusta voisi puhtaat paperit antaa.

Suurin ihmetys menee kuitenkin päävalmentaja Otto Rehhagelin suuntaan. Hänen toppariparivalintansa on kaikilla mittareilla täysin käsittämätön. Kokematon Papadopoulos ja hasardiherkkä Vyntra toppareiksi, kun vaihtoehtoina olisi ollut yksi Valioliiga- ja kaksi Serie A-topparia. Hyökkäykseen saksalainen pisti luottomiehensä Charisteasin, joka on tainnut viimeisen parin vuoden aikana päästä pari kertaa vahingossa seurajoukkueessaan kentälle.

Ja entäpä sitten ne vaihdot. Joukkueen ainoa pelintekijä Karagounis otetaan vaihtoon ja tilalle otetaan puolustava keskikenttäpelaaja Patsazoglou. Lopputuloksena Kreikalla on keskikentällään kolme pallonroiskijaa. Kahdella viimeisellä vaihdolla Rehhagel kai haki uutta hyökkäysvoimaa, mutta mitä hyötyä sillä on, jos joukkue ei saa edes rakennettua hyökkäyksiä? Jonkinmoisen ahaa-elämyksen tämä saksalainen vanhus sentään koki pelin loppupuolella, kun hän tajusi nostaa itselleen vieraalla pelipaikalla (vasen laitapakki) pelanneen Torosidisin keskikentälle pelinrakentajaksi. Ja kas kummaa, joukkueen peli alkoi siinä vaiheessa näyttää jopa vähän jalkapallolta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä ottelun selostus. Se oli hyvinkin aneemista ja monotonista, tuntui kuin koko ottelu ei pahemmin olisi kiinnostanut edes herra Väisästä. Toki on liian raakaa tuomita yhden esityksen perusteella, mutta paljon hän saa parantaa, että kritisoimisen pystyn vaihtamaan kehuiksi.Miksi et enää selosta Tapio Suominen?

Liigan alku on ollut mielenkiintoinen tilastojenkin valossa. Vierasvoittoja on tullut enemmän kuin kotivoittoja. Ja Inter, joka on laukonut joukkueista eniten, on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. JJK on taas laukonut ylivoimaisesti vähiten, mutta joukkue pärjää kuitenkin ihan mukavasti. Myös pelillinen hengenheimolainen Honka on laukonut yllättävän vähän.

Mikä joukkue on ollut alkukauden suurin yllättäjä? Vastaus on helppo, se on kolmantena sarjassa keikkuva KuPS. Moniin, moniin vuosiin savolaiset eivät ole aloittaneet liigakautta näin hyvin. Tosin tässä vaiheessa on syytä korostaa, että joukkue on pelannut viisi kotipeliä ja vain kaksi vieraspeliä. Sillä on oikeasti vaikutusta. Lisäksi vastustajat eivät ole osanneet arvioida keltapaitojen keskikentän dramaattista tasonnostoa; nyt ratkaisijoiksi on muistakin kuin Dicksonista. Vaikutusta on myös ollut onnella. Sekä Interiä että Tepsiä vastaan joukkue ei yksiselitteisesti olisi ansainnut voittoa, vaan ottelut olisivat voineet päättyä toisinkin. Vastaavasti murskatappiossa HJK:ta vastaan KuPS ei olisi selvinnyt edes paremman onnen ansiosta.

Jatketaan kyselylinjalla: mikä joukkue on tämän hetken suurin mestarisuosikki? Itse vastaan HJK. Helsinkiläiset ovat pelanneet peliä, jossa on merkkejä kansainvälisestä tasosta. Vielä on parannettavaa, mutta loukkaantumisetkaan eivät ole menoa kummemmin haitanneet ja Klubin syöttöpeli toimii paikoin murhaavan tehokkaasti juuri silloin kuin pitää. Ennen kaikkea HJK:n potentiaali on suurempi kuin muilla joukkueilla. Muut joukkueet, siis käytännössä Honka ja TPS, ovat tuttuun tapaansa kompuroineet heikompiaan vastaan ja sortuneet tehottomuuteen. Nämä ovat osittain myös henkimaailman juttuja. Mikä erottaa suurseuran suurseurasta? HJK on historian valossa Suomen ainoa todellinen suurseura, vähän kuin Saksassa Bayern München.

Kiitokset muuten myös Klubin uusille kokosinisille kolmospaidoille, joita joukkue on käyttänyt jo kahdessa vieraspelissään. Asu on hieno.

Liigassa HJK:n toinen peräkkäinen mestaruus on todennäköinen, mutta menestymistä Euroopassa ei ainakaan tällä kaudella kannata erityisesti odottaa. Sinivalkoiset jäivät niukimmalla mahdollisella tavalla sijoittamattomien ryhmään Mestarien liigan karsinnoissa. Kazakstanilaisseura Aktoben kanssa joukkuepisteet olivat samat, mutta Aktobe oli kerännyt enemmän pisteitä viime kauden eurourakastaan. Tätä se viime kauden Vetra-tappio teetti. Euroopan kiertueen suhteen ei siis kannata olla turhan toiveikas. Kaikki on toki aina mahdollista, mutta tällä kertaa Klubi voi tippua heti kättelyssä häviämällä “niille keille pitikin hävitä”.

Entä suurin putoamissuosikki? IFK Mariehamn. Joukkueessa on vähän viime kauden RoPS:n tunnelmaa. Aivan yhtä kuriton ei miehistö ole, ja ongelmat ovat osittain muualla, mutta hieman sekavalta ahvenanmaalaisten touhu vaikuttaa. Sensaatiomaisen, omien taitojen rajoilla pelatun viime kauden jälkeen heiluri on vaihtanut paikkaa. Tasaisessa sarjassa pienelläkin muutoksella on merkityksensä. Muukalaislegionan puolustus ei toimi viime kauden malliin, kokoonpano elää, otteet ovat ailahtelevia, eivätkä hyökkääjät saa tehtyä maaleja. Nämä eivät ole niin radikaaleja ja ehdottomia piirteitä kuin miltä ne tällä tavalla sanottaessa kuulostavat, mutta totta on, että suhteessa muihin joukkueisiin IFK on menettänyt joka osa-alueella asemiaan. Sarjan tyvipää on myös entistä tasaisempi. Mutta IFK ei todellakaan ole varma putoaja. Se on vain niukasti suurin putoajasuosikki, mutta myös muita vahvoja ehdokkaita on, suurimpana haastajana AC Oulu. Jos ahvenanmaalaiset saavat tuurilla tai taidolla pari voittoa putkeen, kaikki on taas hyvin saarivaltakunnassa.

Ja tietysti Inter on jäänyt alkukaudesta negatiivisesti mieleen. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan mene Interin ongelmiin. Siinä menisi aivan liian pitkään. Ehkä joskus toiste.

Otsikon kysymykseen oma vastaukseni on Veikkausliiga. MM-kisoissa kun Suomi ei tällä kertaa satu olemaan mukana. Toki sitä varmaan kisoja tulee katsottua, mutta luulen että paljon pelejä jää myös väliin, kun kotimaista liigaa pelataan kisojen aikana. Hyvä juttu on se, että liigan alkamisajat sopivat mainiosti yhteen Etelä-Afrikan pelien kanssa (ehkä Veikkausliiga on tästä erikseen neuvotellut FIFA:n kanssa?), mutta aina pitää huomioida myös se, että ihmisellä saattaa olla, vaikka se niin ihmeelliseltä kuulostaakin, elämää myös jalkapallon ulkopuolella. Toki jos mennään syvällisyyksiin, lopulta elämä on tietenkin vain osa jalkapalloa.

Voisi siis vaikkapa Pohjois-Koreaa sympata ja ehkä Argentiinaakin, koska Maradona niitä valmentaa. Aika usein sitä pitää joku suosikki yrittää löytää, sillä neutraalina katsojana olemisessa jotain jää aina puuttumaan.

Viime kauden parhaat yleisömäärät keränneet TPS, HJK ja JJK eivät ole vielä tätä juttua kirjoitettaessa ehtineet kotiotteluita pelata. Kuitenkin olisi luullut että Jari Litmasen, Jonatan Johanssonin ja Alexei Eremenko juniorin kaltaiset nimet olisivat houkutelleet hieman nähtyä enemmän katsojia Veikkausliiga-otteluita seuraamaan.

Tällä hetkellä yleisökeskiarvo on alle 2 000 katsojaa pelattua ottelua kohden. Yksi selitys varmasti on maamme seuratuimman palloilulajin keväiset ratkaisujen hetket. Yleisömääriä tullee vielä tulevina viikkoina pitämään melko matalina kyseisen lajin MM-turnaus.

Kuitenkin kotimaan pääsarjajoukkueen katsojamäärän jääminen alle 1 000 silmäparin sarja-avauksessa varmasti herättää joissakin kysymyksiä. Onko markkinointi onnistunut? Onko tämänvuotinen kevät tavallista kylmempi ja räntäsateessa istuskelun houkuttelevuuskerroin liian korkea? Vai onko TV-sopimus tehnyt hallaa, muutamalla eurolla tulee enemmin katsottua ottelu kotisohvalta, kuin lähdettyä futista seuraamaan parhaimmillaan, paikan päällä?

Toivottavasti yleisökeskiarvon laskeva trendi ei jää päälle. Maanantaina lukuihin tullee huomattavaa kohennusta HJK:n ja Hakan välisen klassikko-ottelun ja viime kauden mitalijoukkueiden TPS:n ja Hongan kohtaamisten myötä.

Yleisökeskiarvoja viime vuosilta:

2007 2 976 katsojaa/ottelu
2008 2 631 katsojaa/ottelu
2009 2 389 katsojaa/ottelu
2010 (24.4., ei vielä vertailukelpoinen) 1 962 katsojaa/ottelu

(ylläolevat luvut Veikkausliigan nettisivuilta)

Veikkausliiga solmi kauden alla yhteistyösopimuksen URHOtv:n kanssa, jolla ei sopimuksen syntyaikaan ollut vielä täydellistä toimilupaa takataskussaan. Liiga ei siitä kuitenkaan hätkähtänyt ja nyt kauden ensimetrien aikaan näyttää siltä, että päätös oli jokseenkin loistava. Tosin vielä, ennen ensimmäistä lähetystä, pienellä varauksella varustettuna.

URHOn ensimmäinen kotimainen jalkapallolähetys ei saanut suurta tuulenpuuskaa selkänsä taakse, sillä ottelu jouduttiin aloittamaan myöhässä, koska kanavalla nähty lentopallon välierä venähti pitkäksi. No, siitä ei kai voi kanavaa syyttää. Siitä antaisin kuitenkin miinusta, että lähetys katkaistiin juuri ennen palkintojenjakoa. Vaikka kyseessä olikin ”vain” Liigacupin finaali, niin silti olisi tyylikästä näyttää voitonjuhlat ruudusta. Futiskulttuurisissa maissa näin olisikin varmasti tehty, Suomi ei vain valitettavasti lukeudu niihin maihin – vielä. Ehkä tämän tv-sopimuksen jälkeen lukeutuu.

Kaikki lähetetään, kaikki selostetaan

Kauden jokainen ottelu siis televisioidaan ja lähetetään kotisohville jotain kautta. URHOtv näyttää kolme kierroksen ottelua (pe, la, ma) omalla kanavallaan noin kympin kuukausimaksua vastaan. Maanantain toinen ottelu, niin sanottu pääottelu, nähdään Canal + kanavalta. Soneran URHOtv Total – asiakkuuden lunastaneet ihmiset näkevät kaikki pelit Kotitv – laajakaistapalvelun avulla. Lisäksi jokaisella on mahdollisuus katsoa pelejä URHO play – webtv-palvelusta. Tosin ei ihan ilman rahallista suoritusta.

Ilmaiskanavilta on mahdollisuus katsoa MTV3 kanavalta tulevaa Futis+ ohjelmaa, jonka ensimmäinen jakso nähtiin viime lauantaina. Ja havaittiin hyväksi, lähinnä asiantuntevan tekijäjoukon ansiosta. Sama ohjelma nähdään Canal plussalla päivää aikaisemmin.

URHOtv:n nettisivuilla mainitaan ainoastaan yksi Veikkausliigaotteluiden selostaja, J-P Jalo. JiiPeellä tulee ilmeisesti olemaan kiirettä kauden aikana, mutta tuskin hänkään venyy sunnuntaiseen kolmeen samanaikaiseen otteluun?

”Ei”, vastaa URHOn markkinointijohtaja Matti Pesonen. ” J-P ei tosiaan selosta jokaista matsia moniäänisenä vaan tässä on tarkoitus nostaa uusia kykyjä esiin myös selostamon puolella. J-P on erinomainen mentor heille, kokemustahan tässä vauhdissa kertyy nopeasti myös uusille äänille”, jatkaa Pesonen.

Liigacupin finaalissa äänessä oli Anssi Ritari, joka jatkaa myös selostustöitä tulevan kauden aikana. Anssi on suurelle yleisölle tuttu Urheilukanavalta pesäpallon sekä jääkiekon (Mestis, Saksan pääsarja) parista. Kaikille Jyväskyläläisille Ritari on kuin oma poika, sillä hän on toiminut aktiivisesti paikallisessa urheilumediassa.

Aivan täyttä luottamusta en ensimmäisen pelin jälkeen Ritarille itse anna, liekö syynä sitten juuri tuo äänen syöpyminen jääkiekkomuistoihin. Mutta kuten jo sanottua, kauden aikana oppii paljon. Tosiasia on kuitenkin se, että paraskaan ottelu ei kauheasti sytytä televisiosta käsin ilman asiantuntevaa ja innostavaa selostajaa.

Pahat kielet väittävät, että URHOtv joutuu turvautumaan näihin ”uusiin kykyihin” osaksi sen takia, että heidän havittelemansa isot kalat (Antero Mertaranta, Tuomas Virkkunen, Mikko Innanen) eivät uineet sen katiskaan. Totta tai ei, sillä tuskin on mitään merkitystä. Itse kuitenkin toivon, että Tero Karhun ääntä kuultaisiin jossain vaiheessa otteluissa.

Studio-osuuksiin ja laatuun panostetaan

URHOtv tuo lähetyksiinsä yhden uuden ja ennalta hyvin mielenkiintoisen aspektin. Näin asiasta markkinointijohtaja Matti Pesonen: ” Yksi tämän kauden Veikkausliigalähetysten mielenkiintoinen kulma on paikallisten futiksen entisten ja nykyisten tähtien/valmentajien/vaikuttajien mukaan tuominen. He ovat vieraina lähetyksissämme tuomassa peleihin paikallisen näkökulman ja taustoja seuroista”.

Tämä homma toimii mielestäni hyvin ainakin Canal+ kanavan Allsvenskan lähetyksissä, joissa käytetään vierailijoita hyvin paljon. Toivottavasti Härmäläisillä vierailla on myös jotain mielenkiintoista sanottavaa, ei pelkkää myötäilyä. Futisromantikkoa alkaa jo kutkuttamaan, keitä legendoja kauden aikana ruutuun tuodaan; Jyrki Nieminen, Ismo Lius, Mauri Keskitalo…niitä riittää.

Studio-osuuksiin panostetaan muutenkin kuin vain vieraiden suhteen. URHOtv:n markkinointijohtajan mukaan jokaisessa ottelussa tulee olemaan studio-osuus.
”Meillä on studio jokaisessa lähetyksessä, joko paikan päällä tai Pasilassa. Mitä tilastoihin ja grafiikoihin tulee, ne ovat ja tulevat olemaan kv. tasoa eli panostamme erityisesti kuvan tasoon ja informaatioon”.

Laadusta tinkimättä, hinnasta säästämättä

Tänään torstaina saimme lukea Ilta-Sanomista URHOtv:n toimitusjohtajan Ahti Leväahon sanoneen, että tulevan kauden kulut kanavalle pelkästään Veikkausliigaotteluiden suhteen ovat miljoonaluokkaa. Toivottavasti tuo raha on käytetty ja tullaan käyttämään hyvin.

Kanava on luvannut kaiken tuotannon olevan monikameratuotantoa, joka tarkoittanee sitä, että jokainen ottelu kuvataan vähintään viidellä eri kameralla, maanantain pääottelussa kameroita tulee olemaan vielä enemmän.

Ja tämä on tietenkin ainoastaan ja vain positiivista. Enää ei hävetä katsella Urheiluruudun maalikimaraa, missä parhaat palat näytetään yhden kameran otoksena, vasten aurinkoa tärisevällä kädellä kuvattuna.

Viimeistään nyt pitäisi mielikuvien potkupallosta kadota. Viimeistään nyt pitäisi jalkapallon nousun uhata tosissaan jääkiekon asemaa valtakunnan ykköslajina. Viimeistään nyt pitäisivät myös katsomoiden pullistella, sillä vaikka lähetys olisi miten loistava tahansa, niin fudis on parasta paikan päällä.