Mutta mennäänpä kentän puolelle. Täytyy tunnustaa, että olin itse paikalla vain perjantain ja lauantain. Siinä ajassa kyllä silti näki kaikenlaista. Varsinkin lauantai oli mielenkiintoa täynnä. Päällimmäisenä muistiin palautuu Jari Litmasen - joka on luonnollisesti myös yksi vastaus alun Lahti-kysymykseen - erikoinen maali Hakaa vastaan. Litmasta odotti tyhjä maali, jonne keskitys oli tarkoitus helposti ohjata, mutta kosketus jäi heikoksi. Kesti minuutteja, pallo vieri ja vieri ja vieri - ja vieri - ennen kuin viimein ylitti maalilinjan. Oho! Ja minä kun en edes toivonut näkeväni Littiä tänä viikonloppuna. Jotenkin tuo osuma muistuttaa Zinedine Zidanen pilkkua 2006 MM-finaalissa. Tehdään juuri se tarvittava, ei enempää.

Muitakin valoisia asioita tulvii mieleen. Valkoisesta FC:stä mustaan FC:hen siirtynyt maalitykki Pekka Sihvola sai hyvän vastaanoton lahtelaisyleisöltä. Lahden hyökkäys oli tutusti vaarallinen, mutta puolustuksesta puuttuu vielä paljon pelaajia. Ja kun hypätään tästä saman tien käsittelemään muita joukkueita, samoin KuPSin hyökkäyspäässä on paljon potentiaalia. Sopimuksen saanut nigerialaiskärki ei tosin vakuuttanut, eikä Samuli Kaivonurmea vielä kentällä nähty. Mutta HJK:sta siirtyneen Petri Oravaisen myötä luovuudesta ei ole pulaa.

Valkeakosken Hakan kokoonpanossa oli paljon outoja nimiä ja koskilaisten peli jäi ailahtelevaksi. Silti joukkue oli lähellä finaalia. Mielenkiintoista on nähdä, riittääkö Xhevdet Gelan ja lukuisien nuorten taso. Toinen pirkanmaalainen TamU taas oli esillä etenkin Tuomas Haapalan ansiosta. Uuden tulokkaan peli-innosta nähtiin edustavaa todistusaineistoa HJK:ta vastaan pelatussa välierässä. Ottelu oli turnauksen moraalinen finaali. Se ratkesi rangaistuspotkukilpailussa, kun Sebastian Sorsa ja Medo vetivät vesiperän. United oli aikaisemmin mennyt johtoon hyvin epätavallisella maalilla. HJK-veskari Ville Wallén oli ottanut puolustajan palautuksen laittomasti käsiinsä, ja Aleksei Kangaskolkka pääsi tykittämään epäsuoran vaparin sisään - alle kymmenestä metristä! Sinipaidat voittivat lopulta koko roskan, kun Lahti kaatui loppuottelussa. Ratkaisevan maalin iski pilkulta juuri Kangaskolkka.

Entä muut seurat? Viljandi Tulevikista en osaa sanoa mitään järkevää, joten jätän sanomatta. (Divaritasoisia virolaissymppiksiä.) Lahtelainen City Stars puolestaan voitti lauantain sijoitusottelussa PoPan, ja tekikin sen ansaitusti. PoPan peli oli yksi viikonlopun pettymyksistä. Katsojan näkökulmasta vaaleansinisten parhaimmistoa oli peikkomainen maalivahti Peter Huuhka.

Klubi jäi vielä mainitsematta. Se on totta kai suurin ennakkosuosikki tulevaan kauteen. HJK hallitsi kaikki otteluitaan, myös TamU:a vastaan. Tuossa ottelussa Juho Mäkelä loukkaantui lievästi ja joutui olemaan poissa pronssiottelusta. Mäkelä on viime päivät ollut siirtohuhujen kohteena. Ei ole varmaa, olisiko HJK:lle ollut hyötyä mahdollisesta Portugalin-siirrosta. Kaikki riippuu tietenkin rahasummasta. Joka tapauksessa on hienoa, etteivät sinivalkoiset ole yhtään heikentyneet viime kaudesta - toisin kuin mestari Inter vuosi sitten.

Arvelin, että kyseessä olisi joku satunnainen naisseikkailu, joku julkisuuden perässä juokseva nainen taas lyöttäytynyt varatun futaajan seuraan, lehdistölle avautumisesta tiedossa olevien rahojen perässä. Vaan ei, kyseessä oikeasti olikin sellainen naisseikkailu, jonka Englannin maajoukkueen kapteeni olisi halunnut kaikin keinoin pitää kaukana lehtien otsikoista.

Maamme nykyisen pääministerimmekin kovasti kuuluttama yksityisyyden suoja vallitsi Terryn kohdalla viime viikon perjantaista asti kyseisen naisjutun kohdalla. Lehdistö oli hiljaa tulenarasta asiasta. Korkean oikeuden tuomari Michael Tugendhat kuitenkin totesi, että Terry halusi asian salassapitoa enemmän sporsorirahojen menetys mielessään, kuin suojellakseen asianosaisia. Tugendhat kumosi kiellon viikon jälkeen sen asettamisesta.

Englantilaislähdistö kertoo että naimisissa oleva Terry, lehdistössä viime vuonna vuoden isäksi nimetty Chelsean ja Englannin maajoukkueen kapteeni oli ollut salasuhteessa. Joukkuetoverinsa niin maajoukkueesta kuin seurajoukkueesta, Wayne Bridgen, seurustelukumppanin kanssa. Kyseessä on vieläpä Bridgen ainoan lapsen äiti. Joissakin lehdissä on mainittu, että Terry olisi jopa “pakottanut Vanessa Perroncelin tekemään abortin”.

Tämä paljastus ei helpota Englannin maajoukkueen päävalmentajan Fabio Capellon MM-kisaprojektia. Mielenkiintoista olisi nähdä tämä kaksikko, vasemman pakin paikalla Bridge ja topparina Terry, samassa puolustuslinjassa tällaisen uutisen jälkeen.

Bridge, joka pelaa nykyään Manchester Cityssä, on kuitenkin vain kakkosvaihtoehto vasemman pakin tontille, Terryn ollessa äärettömän tärkeä laatutoppereista huutavassa pulassa olevalle Englannille. Eli onnistuiko Terry pamputtamaan joukkuekaverinsa naista ja vielä viemään tämän lisäksi kisapaikan?

Capellon tehtävää helpottaa se, että hän voi rauhassa katsoa miten skandaali etenee, seuraava maaottelu on tiedossa vasta maaliskuussa. Terry itse osoitti rautaisaa ammattilaisen otetta tekemällä ensimmäisessä ottelussa uutisen ulostulon jälkeen voittomaalin Burnleyn verkkoon ottelun loppuhetkillä. Kapteeninnauha kädessä.

Mutta nyt joka tapauksessa tuntuu, että liiga on pannut oikein kunnolla tuulemaan. Ohjelma näyttää täsmälleen samalta kuin kaikkialla muuallakin Euroopassa. Pelipäivät rakentuvat viikonlopun ympärille television ehdoilla - pelejä pelataan eri aikoihin ja peräti kahdella eri maksukanavalla. Viisi tv-peliä viikossa! Se on todella paljon verrattuna perinteiseen yhteen. Ja muuten otteluohjelmassa näytetään vieläpä otetun huomioon myös europelit ja muut kommervenkit. Ohjelma on tasainen ja oikeudenmukainenkin varmaan. Kulttuurillisena erikoisuutena on maanantain 20:30 (!!) alkava ottelu. Kuulostaa kaikin puolin komealta. Eteenpäin on menty?

Futisihmiset pitänevät vallankumouksellisena sitäkin, että jääkiekon SM-liigan pudotuspelit siirtyivät Nelosen uudelle maksulliselle urheilukanavalle, jotta Veikkausliigaa voisi Urho-tv:llä seurata täydellä teholla alusta lähtien. (Urho-tv:llähän on kahdeksan tunnin lähetysrajoitus maanpäällisessä televisioverkossa. Vai onko tämä oikea syy?)

Joku voisi toisaalta kysyä, haluammeko me nyt aivan näin paljon eurooppalaistua. Alistummeko modernille jalkapallolle, television hitaasti turruttavalle ja aivot lamaannuttavalle vaikutukselle? Eikö Veikkausliiga ole parempaa paikan päällä? Vai ovatko televisio ja televisiorahat sittenkään jalkapallon syöpä?

Ei pitäisi valittaa. Tätähän me jalkapalloihmiset olemme kerjänneet. Ainahan me surkuttelemme sitä, ettei meillä ole yhtä hienoa kuin suuressa ja sivistyneessä Euroopassa. Me olemme niin pieniä ja huonoja. Mutta nyt me ainakin ohjelman puolesta olemme astuneet moderniin aikakauteen. Liiga saa jopa rahaa siitä. Hakkaa kovempaa, sitä jengi haluaa - ja sitä ne saa. Huda huda. Tässähän alkaa kummasti taas odotella kauden alkua.

Urheilukanavalla äänessä oleva Pepe Jürgens on oiva persoona, tyyli on aivan erilainen kuin muilla. Hollantilaisen Dirk Kuytin nimi kuuluu kymmenenä eri versiona, mutta letkeä kerronta on erittäin hupaisaa kuunneltavaa, pieniä asiavirheitä mahtuu mukaan, mutta se ei tunnu Pepeä juurikaan hetkauttavan.

Valioliiga-otteluissa usein äänessä oleva Mikko Innanen on selostanut sarjaa jo vuosia, kokemuksen tuomaa tasaisuutta otteissa on selkeästi havaittavissa. Huonoja päiviä tosin sattuu meille kaikille kohdalle silloin tällöin. JP Jalo on ehkä enemmän elementissään jääkiekon parissa. Innanen höystettynä Mika Nurmelalla tai Tommi Grönlundilla ovat hoitaneet kunnialla Suomen A-maajoukkueen otteluiden selostukset.

Ylen selostajista tulevassa MM-turnauksessakin todennäköisesti mukana olevat Niki Juusela ja Tapio Suominen eivät juurikaan tee itsestään ottelua suurempia persoonia. Juuselalle on osunut joitakin varsin heikkojakin otteluita matkan varrelle. Suominen lienee maamme selostajista tasaisin ja vähiten virheitä tekevä, huomaa että takana on pitkä urheilujournalistin ura.

Afrikan mestaruusturnauksen pian taas alkaessa päässee jälleen nauttimaan oman suosikkiselostajani Tapio Furuholmin selostuksista Eurosportilla. Furuholmin selostamana vuoden ensimmäinen maajoukkueturnaus on mitä mainiointa ajanvietettä. Hän ei tule hätkähtämään vaikka kentällä tapahtuisi mitä, Afrikan mestaruusturnauksessa totutusti voi tapahtua mitä kummallisempia sattumuksia.

Tilaa selostajakentällä olisi varmasti myös uusille persoonille. Urheilukanavalla selostava Tero Karhu on mielenkiintoinen tuoreempi tuttavuus.

Tietenkään jokaista ottelua ei ehdi päällekkäisyyksien johdosta suorina lähetyksinä katsomaan. Katsottavaa kuitenkin riittää, mielenkiintoisimmat ottelut lienevät Tottenham-Manchester City ja kuuma lontoolaisten yhteenotto West Ham-Chelsea.

Jollet vielä omista HD-vastaanotinta, Tottenham-City jää katsottavaksi jälkilähetyksenä, kyseessä on siis lähes täydellinen viikko brittifutista seuraavalle penkkiurheilijalle. Mutta tätä riemua ei välttämättä ole tarjolla vastaavana pakettina enää ensi kaudella. Canal+-kanavan sopimus Valioliigan osalta loppuu kuluvan kauden jälkeen.

Jääkiekon puolella kotimainen pääsarja näkyy kahdella eri maksukanavalla, lajia seuraava joutuu upottamaan huomattavan rahasumman, mikäli haluaa nähdä ottelut viimeistä finaalia myöten. Maksutelevisio on murrosvaiheessa Suomessa, palveluiden tarjoajia on useita, eurooppalaista huippujalkapalloa seuraava pärjää loistavasti hankkimalla Canal+-kanavapaketin.

Ensi kauden kuvioista ei ole mitään varmuutta Valioliigan osalta. Tulevatko ottelut useilta eri kanavilta, useissa eri kanavapaketeissa? Miten onnistuu Veikkausliigan lanseeraus maksu-tv:n puolella? Se jää nähtäväksi. Nautitaan sitä ennen tulevan viikon otteluista täysillä.

Veikkausliiga-kauden 2009 päättymisen jälkeisen ajan suurin puheenaihe Turun jalkapalloväen keskuudessa on ollut Turun Palloseuran ensi kauden kotikenttäsuunnitelmat. Veritas Stadionilla pelaaminen ei tuota Palloseuran kassaan riittävästi rahaa, vaikka yleisömäärät ovat Suomen komeimmat. Siksi TPS:n nokkamiehet ovat päättäneet ottaa varasuunnitelmaksi pelaamisen ensi kaudella Veritas Stadionin sijasta Turun Urheilupuistossa sijaitsevalla Paavo Nurmi -stadionilla, yleisurheilustadionilla.

TPS:n vuokrasopimus Veritas Stadionia hallinnoivan stadionyhtiön kanssa on lauantain 5.12. Aamuset-paikallislehden mukaan jo purettu. Eikä uudesta sopimuksesta siis ole päästy vielä yhteisymmärrykseen. Veritas Stadionin kiinteistöyhtiön omistaja sekä FC Interin puheenjohtaja Stefan Håkans on jo aiemmin ehdottanut TPS:lle, että se ostaisi puolet yhtiöstä, jolloin seura pääsisi jakamaan stadionin tuottoja. TPS ei kuitenkaan ole ainakaan vielä Håkansin yhteistyötarjouksille lämmennyt.

TPS:lla on suunnitelmat myös oman stadionin rakentamisesta. Omalle stadionille löytyy hyvät perusteet, saahan seura näin omaan kassaansa stadionin liiketoimista tulevat tuotot. Oma areena vahvistaa myös oleellisesti seuran identiteettiä. Mitä olisi esimerkiksi Manchester United ilman Old Traffordia tai Borussia Dortmund ilman Westfalenstadionia? Stadioneista on muodostunut kiinteä osa seuroja ja niiden identiteettiä. Siitä, kuinka järkevää on rakentaa kaksi jalkapallostadionia Turun kokoiseen kaupunkiin, voidaan olla montaa eri mieltä.

TPS:n perustelu kotikentän vaihtamiselle on se, että seura häviää jopa kuusinumeroisen summan edestä euroja korkean stadionvuokran myötä. Lisäksi seura ei nettoa senttiäkään stadionin kioski- ja ravintolapalvelujen tuotoista, vaan ne menevät suoraan stadionyhtiön kassaan. TPS:n toimitusjohtajan Marco Casagranden mukaan kauden 2009 Veikkausliiga-otteluista vain 3-4 olivat taloudellisesti kannattavia. Perusteet kotikentän vaihdolle ovat siis pätevät. Casagrande sanoikin lauantain Aamusetissa TPS:n pelaamisen Paavo Nurmi -stadionilla ensi kaudella olevan erittäin todennäköistä, mikäli seura vain saa siihen luvan.

Entä sitten, jos kotikentän vaihto tapahtuu? Katsojamäärät putoavat varmasti. TPS:n kannattaja on tottunut seuraamaan otteluita Suomen ehkä hienoimmalla jalkapallostadionilla. Millä erinomaiseen tottunut katsoja saadaan siirtymään ankeahkolle yleisurheilustadionille ja vaihtamaan loistavat katsomo-olosuhteet vaatimattomampiin? Kaikki katsojat eivät joukkuetta Paavo Nurmi -stadionille seuraa. Eivätkä varsinkaan, kun Urheilupuiston ympäristössä on parkkipaikkoja vain rajallisesti. Ja suomalaisen penkkiurheilijan persehän ei kotisohvalta stadionille siirry, ellei matkanteko onnistu omalla autolla. Tämä pätee erityisen hyvin Turussa, yksityisautoilijan luvatussa kaupungissa.

Seuralla on selvästi kunnianhimoiset pitkän tähtäimen suunnitelmat, mutta silti teot vaikuttavat kovin lyhytnäköisiltä. Pelatessaan Paavo Nurmi -stadionilla TPS tavoittelee Aamusetin mukaan ensi kaudella 2500 katsojan yleisökeskiarvoa, joka toimitusjohtaja Casagranden mukaan on seuralle silti edullisempaa kuin pelaaminen vajaan 5000 katsojan edessä Veritas Stadionilla. Okei, urheilupuiston ottelutapahtumista saattaa jäädä jokunen euro kassaan tai ainakin tappiot vähenisivät, mutta kannattajamäärät laskevat radikaalisti, mikä on huolestuttavinta koko asiassa.

TPS on panostanut hurjasti markkinointiin viime vuosina kannattajapohjansa kasvattamiseksi, missä seura on hyvin onnistunutkin. Nyt seura on yhtäkkiä heivaamassa vuosien aikana tekemänsä hienon työn, minkä aikana seurasta on tullut koko Suomen suosituin yleisömäärissä mitattuna! TPS aikoo tulevaisuudessa rakentaa oman areenansa, mutta kaiken järjen mukaan uudelle stadionille olisi helpompi lähteä viiden tuhannen aktiivisen kannattajan kuin kahden ja puolen tuhannen kannattajajoukon kanssa, eikö?

Talvi näyttää, missä TPS pelaa ensi kauden ottelunsa. Toivon, että saan mennä katsomaan joukkueen Veikkausliigan ja Euroopan liigan edesottamuksia Veritas Stadionille, turkulaisen jalkapallon kotiseudulle Kupittaalle, jossa puitteet ovat kunnossa. Tepsin siirtyessä Paavo Nurmi -stadionille menen perässä, mutta vaarana on, etteivät suuret joukot seuraa mukana.

Kulttuuritapahtumiin, kuten konsertteihin ja jalkapallo-otteluihin, kuuluu mielestäni jossain määrin oman panoksensa mukanaan tuominen. Kun on kyse suomalaisista, palaute mitä tuli, ei yllätä. Eikä sekään että palaute annettiin seurueemme pienikokoisimmalle naisihmiselle.

Popcornia ja colaa nauttiva suomalainen konserttiyleisö on helposti verrattavissa taukomakkaraa ja kahvia nauttivaan suomalaiseen futisyleisöön. Ulkomaalaisen huippuartistin lopettaessa soittamisensa lyödään ujosti kättä yhteen. Kotijoukkueen kulmapotkutilanteissa, taikka maalatessa vierailijan verkkoon sama juttu viheriön reunalla. Hieman karrikoiden ilmaistuna.

Mikä suomalaisessa mentaliteetissa vaivaa, miksei tilanteisiin uskalleta elätyä? Poikkeuksia toki löytyy.

Veikkausliigaotteluissa yleisöä käy huolestuttavan vähän, yleisö ei uskalla osallistua otteluihin kuten muualla maailmassa. Ainoat poikkeukset kotimaisen jalkapallon kohdalla allekirjoittaneella ovat muutamat miesten A-maaottelut, Turun derbyt ja erityismaininta täytyy antaa Turussa U21-kisapaikan tuoneen Itävalta-voiton yleisölle.

Tuossa Itävalta-ottelussa uskallettiin jopa viheltää vastustajan rangaistuspotkuja vetämään asettuneille pelaajille. Yleisö eli mukana hienosti, ollen kahdestoista kenttäpelaaja johdattamassa pikkuhuuhkajia Ruotsissa viime kesänä pelattuun alle 21-vuotiaiden EM-turnaukseen. Suomi on pieni maa, maamme tuottaa rajallisen määrän kansainvälisen tason pelaajia, nuo pelaajat tarvitsevat tukea ja kokemuksia siitä, mitä on pelata äänekkään yleisön edessä.

Suomen maajoukkueen kannattajat (SMJK) toimi tuossakin ottelussa suunnannäyttäjänä. He olivat loistavassa vedossa myös länsinaapurissamme pelatussa EM-turnauksessa. Siinä kannattamista josta voi ottaa oppia, hakkaa päälle-huudot kaikuivat hienosti stadioneilla. Vihellettiin Suomen pelaajia rikkoneille pelaajille ja elettiin tunteella mukana. Kannatus ei hiipunut vaikka menestys turnauksessa jäi laihaksi. Asiantuntevat kannattajat ymmärsivät, että itse kisoihin pääseminen oli uskomaton suoritus.

Miksi vain jääkiekko saa suomalaiset säännöllisesti syttymään ja elämään pelin mukana, laji jota pelataan suurimmaksi osaksi melko synkkään vuodenaikaan? Miten saisi kesäiseen aurinkoiseen vuodenaikaan iloisella mielellä olevan kansamme mukaan futispelin tunnelman luomiseen?

On mahtavaa, että jotkut jaksavat vuodesta toiseen käydä pääsarjaamme seuraamassa, tärkeää on myös maamme kannattajakulttuurin kehittyminen. SMJK:n ja joidenkin Veikkausliiga-joukkueiden kannattajaryhmien panos on ollut merkittävää orastavassa murroksessa.

Seuraavan isomman konsertin käyn kylläkin varmuudella katsomassa jossain muualla kuin Suomessa, ettei kenelläkään tule paha mieli kun jollakin muulla on loistava konserttielämys. Oma ilta ei mennyt pilalle, seurueeni ei myöskään. Niin tuttu tunne kaikille seurueemme jäsenille aiemmista kulttuuritapahtumista, joissa olemme käyneet kotimaamme kamaralla.

Kotimaisen Liigacupin otteluiden alkuun ei onneksi ole enää pitkä aika. Niissä katsomoissa ei ole vaaraa, että astuisi kenenkään varpaille. Ja pääseepä vielä ihan aitiopaikoille, jonottamatta.

Näppituntumalta monet - niin minäkin - ovat sitä mieltä että Muurinen on jäljillä. Aivan näin Muurisen HJK tällä kaudella teki, oli parempi kuin toiset aivan omaa hyvyyttään. Klubi oli paras joukkue, mutta silti joukkueen saavutukset halutaan mediassa vesittää “ylivoimainen materiaali”-lausahduksella, joka ei kestä lähempää tarkastelua. Totuus on se, että Hongalla ja TPS:lla oli käytännössä yhtä hyvä materiaali, ehkä vain vähän huonompi.

Tällaista se on Suomessa. En nyt vastaavasti halua sortua syntiin, josta Muurinen suomalaisia moittii ja mielin määrin haukkua kotimaatani. Mutta: kysymys taitaakin olla turhasta haukkumisesta. Vähättelystä, selän takana naureskelusta ja “ruoho on vihreämpää aidan takana” -ajattelutavasta. Osasyynsä on myös tiettyjen median edustajien naurettavalla, silmät sumentavalla Klubi-antipatialla.

Tätähän suomifutis on täynnä. Ei yksinkertaisesti osata arvostaa tarpeeksi hyvin omaa eikä kaverien tekemistä, anneta kunniaa hyvistä suorituksista silloin kun sen aika on. Ei ymmärretä, että meillä esimerkiksi on upea jalkapalloliiga (kaikkine puutteineenkin!) ja valtavasti jalkapalloperinteitä eri maakunnissa, eri kaupungeissa ja seuroissa. On taitoa, tunnetta ja henkeä. Siksi on käsittämätöntä, miten jatkuvasti niin monet lajin parissa toimivat - olivatpa he kentällä tai kentän laidalla - sortuvat samaan vähättelyyn. Miksi kehuminen on meille niin vaikeaa? Miksi on niin vaikea tunnustaa, että Antti Muurinen (kaikkine puutteineenkin) on hyvä valmentaja? Miksi on niin vaikea tunnustaa, että HJK:n pelit syyskuussa olivat täyttä magiaa?

Ajattelumallin vaarana on se, että se alkaa itse toteuttaa itseään. Ainakin minulle on tullut mieleen, että suomalaisjoukkueiden monet viime hetken takaiskumaalit ovat johtuneet siitä, ettei olla riittävän hyvin osattu pelata omilla vahvuuksilla. Itsetunnosta ei välttämättä ole kyse, mutta selvää on, että jalkapallossa tasaiset ottelut kääntyvät yleensä henkisesti vahvemman eduksi.

Tästä tullaan siihen, että suomalaisessa jalkapallossa oikeasti on ongelmia. Turha käsittää väärin: ongelmia on paljonkin! Ja niistä ongelmista pitää puhua kovaan ääneen. Mutta ongelmat voi ratkaista monella tavalla. Haukkuminen on vain ensi askel. Jos siitä ei päästä yli, ongelmienratkaisu ei ole rakentavaa. Täytyy osata tunnistaa myös hyvät puolet ja käyttää niitä hyödyksi. Ja emmekö me kaikki haluaisi, että Suomesta tulisi vielä hienompi jalkapallomaa kuin mitä me nyt olemme? Me voimme tehdä sen toisellakin tavalla kuin sillä peruskielteisellä. Futiskulttuureja on monenlaisia, miksemme tekisi omastamme sellaisen kuin haluamme.

Ranskan maajoukkueen päävalmentaja Raymond Domenech, joka on sanojensa mukaan katsonut tähtikuvioista pelaajavalintojaan on orjamaisesti antanut kausikortin avaukseen Barcelonassa muiden tähtien varjoon valuneelle kärkipelaajallensa. Ranskassa Henry on yhä tähti, mutta Irlanti-ottelun jälkeen Henryn julkisuuskuva on saanut kovan kolauksen. Partateriä hän saa kuitenkin Gilletten tiedotteen mukaan jatkossakin mainostaa.

Ranska, joka mielestäni kuuluisi pelaajamateriaaliltaan aivan maailman huipulle on romahtanut FIFA:n rankingissa rajusti. 2002 tammikuussa Ranska oli ensimmäisenä, takana oli kaksi arvokisavoittoa, vuoden 1998 kotikisoista tuli maailmanmestaruus ja 2000 EM-turnausvoitto matkasi Gallian kukoille Italiaa vastaan käydyn finaalin viime hetkillä tulleen käänteen myötä.

2002 MM-kisat olivat totaalinen maanpinnalle palautus, 2006 tammikuussa Ranska oli tullut alaspäin, ollen viides FIFA:n rankingissa. Kuitenkin vielä 2006 Saksan järjestämässä MM-turnauksessa Ranska osoitti kyntensä edeten finaaliin, joka muistetaan Zinedine Zidanen totaalipimenemisestä Marco Materazzin pienen kuittailun seurauksena. Kovat menestyspaineet pimensivät ”Zizoun”, mielestäni samoin kävi nyt Henrylle. Pää ei kestänyt.

Täytyy muistaa sekin, että MM-karsintojen alku meni Ranskalta täysin penkin alle, Domenechin päätä vaadittiin monta kertaa vadille. Giljotiini ei kuitenkaan laulanut, vaan loppujen lopuksi, huikean draaman kaaren kautta kisapaikka irtosi Ranskalle. Paine sekä Domenechin, että maajoukkuekapteeni Henryn kohdalla oli kasvanut kovaksi ennen keskiviikkoiltaista Irlanti-ottelua.

Katsoin eilisiltana tänään jalkapallomaailman puheenaiheeksi noussutta ottelua, 1-1-maalin tilanne meni niin nopeasti, että ihmettelin kovasti miksi Shay Given protestoi niin voimakkaasti. Maali kuin maali, ajattelin. Vasta kelattuani Ranskan tasoitusmaalia useampaan kertaan hidastukselta alkoi tilanteen traagisuus iskeytyä tajuntaan. Irlanti ei toipunut lopun jatkoajan aikana kokemastaan vääryydestä. Eikä tule toipumaan hetkeen muutenkaan.

Henry otti pallon kädellään haltuun, refleksinomaisesti, kovan paineen alla. Joukkue oli alisuorittanut koko karsinnat ja maali oli pakko saada aikaiseksi. Kotiyleisö ei ollut koko ottelun ajan kotijoukkueen tukena. Paine kasvoi minuutti minuutilta. Hetkeä kuuluisaa käsivirheen seurauksena syntynyttä maalia aiemmin toinen ranskalaiskärki Nicolas Anelka yritti epätoivoisesti kalastaa rangaistuspotkua, turhautumista oli paljon jo siinä yrityksessä. Yhdeksässä tilanteessa kymmenestä Anelka olisi yrittänyt kylmänviileää viimeistelyä, tällä kertaa tämäkin ranskalainen kuitenkin alentui huijaamaan.

Henry mokasi, tuomarit eivät siihen reagoineet ja nyt on vain mahdollista yrittää estää vastaavien tuomarivirheiden uusiutuminen. Katsoessani eri kuvakulmista kovasti tapetilla tänään ollutta maaliin johtanutta tilannetta, näyttää siltä, ettei avustavalla erotuomarilla ollut mitään näköestettä Henryn ja hänen välissään. Miksei tämä ruotsalainen avustava erotuomari liputtanut tilannetta? Tuliko tilanne liian nopeasti jotta hän olisi ehtinyt huomata sen vai eikö hänestä vain ollut miestä liputtaa kymmenientuhansien ranskalaisten edessä tilannetta virheeksi ja antaa vapaapotkua Irlannille? Piilolinssit olivat hukkuneet matkaan lähdettäessä?

Joka tapauksessa elämä jatkuu, mutta mikäli Domenech ei onnistu löytämään tähtikuvioista toimivaa pelissysteemiä Ranskalle, tie Etelä-Afrikan turnauksessa tähtisikermällä tulee olemaan lyhyt ja alkulohkoa pidemmälle ei ole mitään mahdollisuuksia. FIFA:n rankingissa sijoitus on nyt vasta yhdeksäs. Pääseekö maa edes sijoitettujen maiden joukkoon lohkoarvonnassa?

Entäpä Henry? Seuraavat vuodet hänet tullaan muistamaan tuosta virheestä, irlantilaisissa pubeissa varmasti seuraavat vuosikymmenet. Mutta mitä olisi jalkapallo ilman tuomarivirheitä ja niistä syntyvää debaattia. Mitään videoiden kelauksia jääkiekkotyyliin en kaipaa lajiin, mutta jo testausvaiheessa olevat päätyrajan taakse tulevat tuomarit olisivat menettelevä idea. Mitä hyötyä niistäkään tosin on jos ei tuomareilla ole munaa liputtaa näkemiään virheitä?

Vaikka 4. divisioonasta alemmas mentäessä monesti pelaajien taitotaso ei päätä huimaa ja peli muistuttaa usein enemmän jonkinlaista rugbyn ja jalkapallon välimuotoa, tulisi alasarjojenkin olosuhteet saada kuntoon. Monella pienemmällä paikkakunnalla käytössä on hyvin hoidettu nurmikenttä, mutta suuremmissa kaupungeissa valitettavan usein joudutaan pelaamaan hiekkakentällä.

Surkeinta katsottavaa on syyssateiden kastelema hiekkakenttä, joka on vesilammikkojen peitossa. Rangaistuspotkun aiheuttavaan rikkeeseen voi huoletta syyllistyä, kun rangaistuspilkku on kolmenkymmenen sentin vesikerroksen alla.

Palloliiton uuden puheenjohtajan Sauli Niinistön olisi varmaankin hyvä keskittyä myös ruohonjuuritason kehittämiseen, siitä olisi eniten hyötyä maamme jalkapallolle. Utopistiset puheet Suomen nousemisesta Euroopan kymmenen parhaan jalkapallomaan joukkoon lähitulevaisuudessa ovat toki tavallaan eteenpäinmenoa. Unelmia saa, sekä pitääkin olla. Arvokisoihin pääsy olisi hienoa, mutta jotta sinne päästäisiin useamminkin, kehityksen tulee olla pitkäjänteistä.

Niinistö tulee varmasti tuomaan uusia tuulia Pekka Hämäläisen pitkän kauden jälkeen. Hämäläisen loppuaikana huonona esimerkkinä Palloliiton rahojen kulutuksesta käy juhlaottelu Espanjaa vastaan. Oli hienoa, että Euroopan tämän hetken kuumin maajoukkue saatiin Suomeen ystävyysotteluun, kallilla hinnalla, mutta ottelun markkinointi epäonnistui pahasti. Takkiin tuli reilusti, vaikka kentällä 0-0-numeroihin yllettiin.

Nämäkin rahat olisi voitu käyttää järkevämmin, mutta jossittelu on turhaa, se miten jatkossa toimitaan ratkaisee niin ruohonjuuritason kehittymisen, kuin A-maajoukkueemme arvokisaunelmien kohtalon.

Se, että Palloliiton huippu-urheilujohtajana toimii vastaisuudessa Petri Jakonen on myöskin mielenkiintoinen asia. Turun Palloseurassa työskennellessään seuran ympärillä riitti ainakin tapahtumia. Valmentajat vaihtuivat ja eräs Tampereella siirretty ottelu sai Jakosen veren kiehumaan. Jos Jakonen on oppinut TPS-vuosinaan rajujen ja vastaväitteitäkin herättävien päätösten teon, voi hänen linjanvetonsa osoittautua maamme huippujalkapallolle korvaamattomaksi eduksi.

Millainen tulee olemaan Niinistön johdolla maamme jalkapallosta päättävien joukkuehenki? Nostetaanko kissa pöydälle olosuhteiden osalta, niin alimmissa divisioonissa, kuin maamme pääsarjassa Veikkausliigassa? Yritetäänkö pohjalukemissa olevaa Suomen cupin arvoistusta nostaa? Millaiset saunaillat on tiedossa?