Pitäähän sitä off-seasonilla hieman hauskaa pitää. Nauttiessani tanskalaisbändi Mewin keikasta kenttäpaikoilla viime keskiviikkona, asiaan kuuluvasti mukaansa tempaavan musiikin luomassa hurmostilassa, iski karu totuus jälleen kerran päin näköä. Sama ilmiö kuin lukuisissa suomalaisissa jalkapallo-otteluissa on osunut kohdalle. Kun nostat kätesi ilmaan tai ääntäsi hieman korotat, jollekin kanssakatsojalle tulee paha mieli.

Kulttuuritapahtumiin, kuten konsertteihin ja jalkapallo-otteluihin, kuuluu mielestäni jossain määrin oman panoksensa mukanaan tuominen. Kun on kyse suomalaisista, palaute mitä tuli, ei yllätä. Eikä sekään että palaute annettiin seurueemme pienikokoisimmalle naisihmiselle.

Popcornia ja colaa nauttiva suomalainen konserttiyleisö on helposti verrattavissa taukomakkaraa ja kahvia nauttivaan suomalaiseen futisyleisöön. Ulkomaalaisen huippuartistin lopettaessa soittamisensa lyödään ujosti kättä yhteen. Kotijoukkueen kulmapotkutilanteissa, taikka maalatessa vierailijan verkkoon sama juttu viheriön reunalla. Hieman karrikoiden ilmaistuna.

Mikä suomalaisessa mentaliteetissa vaivaa, miksei tilanteisiin uskalleta elätyä? Poikkeuksia toki löytyy.

Veikkausliigaotteluissa yleisöä käy huolestuttavan vähän, yleisö ei uskalla osallistua otteluihin kuten muualla maailmassa. Ainoat poikkeukset kotimaisen jalkapallon kohdalla allekirjoittaneella ovat muutamat miesten A-maaottelut, Turun derbyt ja erityismaininta täytyy antaa Turussa U21-kisapaikan tuoneen Itävalta-voiton yleisölle.

Tuossa Itävalta-ottelussa uskallettiin jopa viheltää vastustajan rangaistuspotkuja vetämään asettuneille pelaajille. Yleisö eli mukana hienosti, ollen kahdestoista kenttäpelaaja johdattamassa pikkuhuuhkajia Ruotsissa viime kesänä pelattuun alle 21-vuotiaiden EM-turnaukseen. Suomi on pieni maa, maamme tuottaa rajallisen määrän kansainvälisen tason pelaajia, nuo pelaajat tarvitsevat tukea ja kokemuksia siitä, mitä on pelata äänekkään yleisön edessä.

Suomen maajoukkueen kannattajat (SMJK) toimi tuossakin ottelussa suunnannäyttäjänä. He olivat loistavassa vedossa myös länsinaapurissamme pelatussa EM-turnauksessa. Siinä kannattamista josta voi ottaa oppia, hakkaa päälle-huudot kaikuivat hienosti stadioneilla. Vihellettiin Suomen pelaajia rikkoneille pelaajille ja elettiin tunteella mukana. Kannatus ei hiipunut vaikka menestys turnauksessa jäi laihaksi. Asiantuntevat kannattajat ymmärsivät, että itse kisoihin pääseminen oli uskomaton suoritus.

Miksi vain jääkiekko saa suomalaiset säännöllisesti syttymään ja elämään pelin mukana, laji jota pelataan suurimmaksi osaksi melko synkkään vuodenaikaan? Miten saisi kesäiseen aurinkoiseen vuodenaikaan iloisella mielellä olevan kansamme mukaan futispelin tunnelman luomiseen?

On mahtavaa, että jotkut jaksavat vuodesta toiseen käydä pääsarjaamme seuraamassa, tärkeää on myös maamme kannattajakulttuurin kehittyminen. SMJK:n ja joidenkin Veikkausliiga-joukkueiden kannattajaryhmien panos on ollut merkittävää orastavassa murroksessa.

Seuraavan isomman konsertin käyn kylläkin varmuudella katsomassa jossain muualla kuin Suomessa, ettei kenelläkään tule paha mieli kun jollakin muulla on loistava konserttielämys. Oma ilta ei mennyt pilalle, seurueeni ei myöskään. Niin tuttu tunne kaikille seurueemme jäsenille aiemmista kulttuuritapahtumista, joissa olemme käyneet kotimaamme kamaralla.

Kotimaisen Liigacupin otteluiden alkuun ei onneksi ole enää pitkä aika. Niissä katsomoissa ei ole vaaraa, että astuisi kenenkään varpaille. Ja pääseepä vielä ihan aitiopaikoille, jonottamatta.