Mestarivalmentaja Antti Muurinen ihmetteli Helsingin Sanomissa (24.11.) suomalaisten negatiivista asennetta jalkapalloon. Voitonkaan hetkellä ei pystytä hyväksymään sitä, että me itse voimme olla hyviä. Että Suomi ja suomalainen joukkue voi oikeasti olla niin hyvä, että on hyvyydellään ratkaissut ottelun ja sarjan edukseen.

Näppituntumalta monet - niin minäkin - ovat sitä mieltä että Muurinen on jäljillä. Aivan näin Muurisen HJK tällä kaudella teki, oli parempi kuin toiset aivan omaa hyvyyttään. Klubi oli paras joukkue, mutta silti joukkueen saavutukset halutaan mediassa vesittää “ylivoimainen materiaali”-lausahduksella, joka ei kestä lähempää tarkastelua. Totuus on se, että Hongalla ja TPS:lla oli käytännössä yhtä hyvä materiaali, ehkä vain vähän huonompi.

Tällaista se on Suomessa. En nyt vastaavasti halua sortua syntiin, josta Muurinen suomalaisia moittii ja mielin määrin haukkua kotimaatani. Mutta: kysymys taitaakin olla turhasta haukkumisesta. Vähättelystä, selän takana naureskelusta ja “ruoho on vihreämpää aidan takana” -ajattelutavasta. Osasyynsä on myös tiettyjen median edustajien naurettavalla, silmät sumentavalla Klubi-antipatialla.

Tätähän suomifutis on täynnä. Ei yksinkertaisesti osata arvostaa tarpeeksi hyvin omaa eikä kaverien tekemistä, anneta kunniaa hyvistä suorituksista silloin kun sen aika on. Ei ymmärretä, että meillä esimerkiksi on upea jalkapalloliiga (kaikkine puutteineenkin!) ja valtavasti jalkapalloperinteitä eri maakunnissa, eri kaupungeissa ja seuroissa. On taitoa, tunnetta ja henkeä. Siksi on käsittämätöntä, miten jatkuvasti niin monet lajin parissa toimivat - olivatpa he kentällä tai kentän laidalla - sortuvat samaan vähättelyyn. Miksi kehuminen on meille niin vaikeaa? Miksi on niin vaikea tunnustaa, että Antti Muurinen (kaikkine puutteineenkin) on hyvä valmentaja? Miksi on niin vaikea tunnustaa, että HJK:n pelit syyskuussa olivat täyttä magiaa?

Ajattelumallin vaarana on se, että se alkaa itse toteuttaa itseään. Ainakin minulle on tullut mieleen, että suomalaisjoukkueiden monet viime hetken takaiskumaalit ovat johtuneet siitä, ettei olla riittävän hyvin osattu pelata omilla vahvuuksilla. Itsetunnosta ei välttämättä ole kyse, mutta selvää on, että jalkapallossa tasaiset ottelut kääntyvät yleensä henkisesti vahvemman eduksi.

Tästä tullaan siihen, että suomalaisessa jalkapallossa oikeasti on ongelmia. Turha käsittää väärin: ongelmia on paljonkin! Ja niistä ongelmista pitää puhua kovaan ääneen. Mutta ongelmat voi ratkaista monella tavalla. Haukkuminen on vain ensi askel. Jos siitä ei päästä yli, ongelmienratkaisu ei ole rakentavaa. Täytyy osata tunnistaa myös hyvät puolet ja käyttää niitä hyödyksi. Ja emmekö me kaikki haluaisi, että Suomesta tulisi vielä hienompi jalkapallomaa kuin mitä me nyt olemme? Me voimme tehdä sen toisellakin tavalla kuin sillä peruskielteisellä. Futiskulttuureja on monenlaisia, miksemme tekisi omastamme sellaisen kuin haluamme.