Futismaailma.com » Uutiset » OPS - HIFK kaatosateessa ja auringonpaisteessa tasapeliin
Tolppa
Uutinen tästä aiheesta
Suomi 
Valko-Venäjä 
pe 7.6 klo 19:00
MM-karsinta, Helsinki

OPS - HIFK kaatosateessa ja auringonpaisteessa tasapeliin

02.08.2012 21:46 - Janne Siitonen (Päivitetty 03.08.2012 12:49) - Luettu 386 kertaaRSS-virta

 ©
© Juhani Järvenpää
Säätä ei voi valita, voisi todeta nähtyään luontoäidin tarjonnan Raatin stadionin katsomolehtereiltä.

1-1-tasapeliin päättynyt ottelu ei hienouksia esitellyt, joskaan alustan liukkaudesta johtuen ei voinut sellaisia tarjoillakaan.

Avausmaali syntyi maalinedusruuhkasta, kun Pekka Räisänen onnistui sohaisemaan pallon 13. minuutilla HIFK:n verkkoon. Juhlaa kesti 24:lle minuutille saakka, kunnes HIFK:n Daniel Antman purjehti sivurajaheiton jälkeen keskialueelta kunniakujaa pitkin läpi OPS-puolustuksen tasoittaen maalilukemat.

Toselle jaksolle HIFK:n selkeä tavoite oli puolustaa tasapelipiste matkaevääksi. "Oma maalinedusta on ollut vaikea hallita, mutta tänään onnistuimme", kertoi Juha Moilanen ottelun jälkitunnelmissa. Valmentajakollega Luis Antonio toivoi, että OPS olisi onnistunut tarjotuista maalipaikoista ensimmäisellä puoliajalla. Kysymykseeni, miksi vain yksi vaihto OPS:lla, vastaus oli: "En halua laittaa vielä nuorimpia pelaajiani niin vastuulliseen paikkaan".

Toki tämän vastauksen ymmärtää, kun katsoo kokoonpanoa, jossa ratkasijoita ja vastuunottajia pitäisi olla riittävästi.


Futismaailma Facebookissa
Risicumin pikavippi


Futismaailma.com • © Iigl Productions Oy 2002 - 2013 • YhteystiedotTekijänoikeustiedotLähetä palautettaHae toimittajaksi
yhteydet tarjoaa Nebula