Italialla tiedossa piukat paikat Etelä-Afrikassa

09.06.2010 - Mikko Sahlstein

Eikä vain uuden muodikkaan peliasunsa vuoksi. Hallitseva maailmanmestari lähtee kisoihin monien mielestä liian nuutuneella joukkueella. Sijaa sooloilijoille ei liikene Marcello Lippin filosofiassa. Kisoista voi muodostua Italialle totaalinen mahalasku Etelä-Afrikan hiekalle, tai upea todiste kokeneen joukkueen yhtenäisestä voimasta sankaritekoihin.

Italian vuoden 2006 maailmanmestaruuteen Calciopoli-skandaalin keskellä johdattanut Lippi teki paluun maajoukkueen peräsimeen surkeasti menneiden kesän 2008 EM-kisojen jälkeen, ja saapasmaa palasi pian oikealle kurssille. MM-karsinnat sujuivat ilman verenpaineiden nousua; tappioita ei tullut tilille yhtään.

Karsintojen aikana muodostui kuitenkin tumma pilvi siniselle taivaalle, kun Confederations Cup kesällä 2009 osoitti Italian haavoittuvaisuuden. Apenniinien sankarit hävisivät niin Egyptille kuin Brasilialle jääden alkulohkoon. Liekö epäonnistumisen syynä ollut kesäloman odotus vai mikä, mutta metsään joka tapauksessa mentiin ja pahasti. Ihmiset protestoivat joukkueen esityksiä syksyllä 2009, kun MM-karsinnat jatkuivat. Erityisesti kummasteltiin miksi Antonio Cassano ei pääse joukkueeseen.

Vatsanväänteitä valinnoista

MM-kisajoukkueesta ulos jäänyt Fabrizio Miccoli kuittaili pettyneenä, että tiirailee kisat kiikareilla. Hyökkääjä koki vatsanväänteitä toukokuussa, kun kuluneella kaudella 19 maalia Palermon paidassa iskeneen nimeä ei lukenut alustavassa MM-joukkueessa. Sanomattakin oli selvää, että syksyllä kovaan ääneen joukkueeseen vaadittu Cassano jäisi myös ulos reissusta.

Vastauksia Lippin radikaaleihin ratkaisuihin voi löytää miehen filosofiasta. Lippi valitsee pelaajia, joiden tietää pelaavan joukkueen eteen myös seuraavana päivänä. Cassano ja Miccoli ovat arvaamattomia taiteilijoita. Harva valintatapaa silti ymmärtää, kun onnistujat jäävät kotiin huonon maineensa vuoksi, mutta kisoihin pääsee jo pitkään alisuorittaneita veteraaneja.

Buffon yrittää pitää puolustuslinjan tolpat maassa

Pureudutaan Italian joukkueen rakenteeseen ja tutkitaan sen heikkouksia ja vahvuuksia. Italian selkeästi heikoin osa-alue on puolustus. Tämä on shokeeraava asia, sillä nimenomaan pakisto on lähes aina ollut Italian vahvin lenkki. Puolustuslinja on rakennettu keskuspuolustaja Giorgio Chielliniä lukuun ottamatta hiipuvien tähtien varaan. Chiellinin parina pelaa kapteeni Fabio Cannavaro, mutta 36-vuotias keskuspuolustaja on kuin varjo entisistä ajoistaan.

Oikealla laidalla taasen työskentelee parhaat päivänsä jo nähnyt Gianluca Zambrotta. Vasemman laidan suhteen Lippi sentään reagoi ja jätti Fabio Grosson kotiin. Tämän ratkaisun myötä tilaisuuden vasempana laitapuolustajana saanee Domenico Criscito. Joukkueen avainpelaajiin lukeutuu jälleen maalivahti Gianluigi Buffon, joka märkäpuvussaan joutuu - Lippin viime hetken paikkauksesta huolimatta - henkeä salpaavaan pallosateeseen nopeaa jalkapalloa pelaavia joukkueita vastaan.

Ennen keskikentälle siirtymistä on syytä todeta, että vaihtopenkiltä löytyy puolustukseen kyllä nuorempaakin voimaa, kuten Leonardo Bonucci tai Salvatore Bocchetti. Mutta ovatko yhteensä vain seitsemän maaottelua pelanneet keskuspuolustajat valmiit tähän seikkailuun, on sitten eri asia.

Pirlolle herätyskellot soimaan!

Keskikentältä löytyy Italian sykkivä sydän Andrea Pirlon ja Daniele De Rossin muodossa, mutta rytmihäiriöitä on havaittavissa tälläkin osastolla. AC Milanin taituri Pirlo oli kuluneella kaudella ajatuksissaan hieman kuin toisella planeetalla, toivottavasti jo MM-kisoissa, sillä miehen oivalluksia kaivataan.

Raivokas Gennaro Gattuso tai tekninen Riccardo Montolivo täydentää keskikentän keskustan oikean laidan 4-5-1-taktiikassa. Oikealla laidalla juoksee loukkaantumisten kiusaama Mauro Camoranesi. Vasemmalla viilettää polvileikkauksesta hyvään vireeseen keväällä toipunut Vincenzo Iaquinta.

Udinesen tähdelle syytä antaa peliaikaa

Hyökkäyksen suhteen asiat ovat kunnossa. Kärjessä on Fiorentinan viulisti Alberto Gilardino. Jos Gilardinon viulu on epävireessä korvaajaksi kelpaa mainiosti Giampaolo Pazzini. Serie A:n maalikuninkuuden 29 osumalla voittaneen Antonio Di Natalen vastuuta on syytä korostaa, sillä mies on Italian luovimpia pelaajia. Penkiltä löytyy myös raikkautta vaikkapa Simone Pepen muodossa.

Yhdessä kohti voittoa

Italian lohkossa pelaavat Paraguay, Uusi-Seelanti ja Slovakia. Tästä pitäisi mennä jatkoon, mutta kuten Confederations Cup osoitti, kaikki voi mennä pahasti pieleen. Kriitikot ovat epäileväisiä Italian suhteen. Eikä ihme, onhan Italia iäkäs joukkue, josta löytyy peräti kahdeksan yli 30-vuotiasta pelaajaa. On luonnollista, että osa pelaajien nopeudesta tai kunnosta katoaa iän myötä, mutta kokemus tuo myös etuja. Pelaajat tuntevat toisensa ja tietävät miten arvokisoissa on syytä pelata.

Italia ei lähde kisoihin viihdyttämään vaan pelaamaan maltillisesti joukkueena. Tällöin hieman vanhemmillakin pelaajilla pärjää, jos kaikki auttavat toisiaan. Lähtökohtaisesti taktiikka on Confederations Cupin tavoin 4-5-1, jota sitten muovataan tilanteen mukaan, vaikkapa hyökkäävään 4-2-3-1-pelitapaan.

Arvokisoissa riskit pyritään minimoimaan ja yleensä vahvimmilla on aina joukkue, josta löytyy kokemusta. Tämä on Italialle mainio uutinen, ja puoltaa Lippin filosofiaa. Taustalla piilee silti ainekset tuhoon. Miten Lippi ujuttaa aiempaa arvokisakokemusta vailla olevat pelaajat kuumaan soppaan, jos osa veteraaneista jäätyy kentälle?