Idea maailmanlaajuisten, pelkästään jalkapallolle omistettujen mestaruuskisojen järjestämisestä oli vuoteen 1930 mennessä itänyt Euroopassa jo pitkään. Olympiaturnaus ei tuntunut olevan tarpeeksi tasokas, ja kun Ranskassa päätettiin perustaa jalkapallolle maanosien yhteinen kattojärjestö, alkoi ajatus ensimmäisistä MM-kisoista konkretisoitua.

Kun lopullinen päätös oli tehty, ilmoittautui kisajärjestäjäkilpaan useita maita. Eurooppalaista jalkapalloa hallinneet Ruotsi ja Italia olivat kandidaateista suosikkeja, ja myös Hollannin ja Espanjan mahdollisuuksia pidettiin hyvinä. Pienen Etelä-Amerikan valtion, Uruguayn, ei kukaan uskonut voittavan tiukkaa kilpaa, mutta kahden vuoden takaiset olympiafinalistit vetivät hihastaan valttikortin, jota eurooppalaishakijat eivät pystyneet voittamaan; Uruguay tarjoutui maksamaan osallistujamaiden kustannukset kisojen ajalta ja lisäksi rakentamaan pääkaupunki Montevideoon komean uuden stadionin.

Kisat myönnettiin Uruguaylle ja järjestelyjä alettiin puuhata täyttä häkää. Centenario-stadionin rakentamista kuitenkin viivytettiin aina vuoden 1930 vaihteeseen asti. Kisojen oli määrä pyörähtää käyntiin heinäkuun alussa, mutta suuren, 60 000 katsojaa vetävän Estadio Centenarion perustuksia alettiin luoda vasta joulukuun loppupuolella, mikä puolestaan jätti rakentajille vain puoli vuotta aikaa tehdä työnsä ennen avauspotkua.

Kuusi kuukautta osoittautui auttamatta liian lyhyeksi rakennusajaksi. Ikään kuin kiirettä ei muutenkaan olisi ollut tarpeeksi, olivat kisajärjestäjät ajattelemattomasti sijoittaneet rakennustyöt vielä eteläamerikkalaisen sadekauden ajaksi, ja puuhat stadionin parissa oli keskeytettävä useiden viikkojen ajaksi.

Kun rakentaminen päästiin jälleen aloittamaan, oli kisajärjestäjille aiheutunut lisää päänvaivaa. Paitsi että paikallisella liitolla oli käsissään puolivalmis stadion, joka ei näyttänyt valmistuvan ajoissa, olivat myös useimmat eurooppalaisjoukkueet kieltäytyneet saapumasta Uruguayn turnaukseen kulukorvauksista huolimatta.

Osanottajia etsittiin vielä huhtikuussakin, jolloin Uruguay lopulta sai tarvitsemaansa tukea muilta Etelä-Amerikan valtioilta, jotka ilmoittivat yhdessä kisajärjestäjien kanssa vetäytyvänsä kattojärjestö FIFA:sta, ellei osallistujia alkaisi löytyä. Lopulta Belgia, Ranska, Jugoslavia ja Romania myöntyivät matkustamaan turnaukseen, ja Uruguayn palloliiton päänsärky helpotti hetkeksi.

Pian kuitenkin kävi selväksi, ettei Estadio Centenario valmistuisi avausotteluun mennessä. Ranskan oli määrä kohdata kesäkuun 13. päivänä Meksiko, joten järjestäjien oli keksittävä jokin muu paikka peliä varten. Valituksi tuli Montevideon pienempi areena, Pocitos-stadion, joka sijaitsi käytännössä keskellä puistoa eikä sanaa "stadion" oikeastaan olisi kentästä edes voinut käyttää.

Uruguayn maajoukkue odotti Centenarion valmistumista aina heinäkuun viimeiseen päivään asti, jolloin isännät astuivat kentälle aloittaakseen voittokulun, joka toi taivaansinisille historian ensimmäisen maailmanmestaruuden. Finaalipeliä Argentiinaa vastaan seurasi jo täysi Estadio Centenario - olkoonkin, että areena oli yhä kolmasosaa vajaa.