Futismaailma.com » Vapaapotkut » Kilpajuoksu MM-Brasiliaan alkaa
Tolppa
Pelinavaus vapaavalintaiseen suuntaan

Kilpajuoksu MM-Brasiliaan alkaa

07.09.2012 - Pekka Stenlund (390 lukukertaa) RSS-virta

Jalkapallon 20. MM-kisat järjestetään kesällä 2014 lajin mahtimaassa Brasiliassa. Muissa maanosissa karsinnat paikoista lopputurnaukseen alkoivat jo aiemmin tänä vuonna, ja tänä iltana myös Euroopan edustajat avaavat MM-urakkansa. Brasiliaan selviää yhteensä 13 maata: karsintalohkojen yhdeksän voittajaa sekä neljä lohkokakkosta, jotka ratkovat kisapaikkojen kohtalon kahdeksan parhaan lohkokakkosen välisissä kaksiosaisissa jatkokarsinnoissa.

Huuhkajat yrittävät horjuttaa suurmaita


Niklas Moisanderin johtamalla Huuhkaja-puolustuksella riittää karsinnoissa töitä. © JAAKKO STENROOS
Arpa ei hymyillyt Suomelle, sillä Mixu Paatelaisen suojattien kanssa I-lohkoon arvottiin hallitseva maailmanmestari ja kaksi edellistä EM-kultaa vienyt Espanja, joka on selkeä ennakkosuosikki lohkovoittajaksi. Toinen suurmaa lohkossa on Ranska. Gallian kukot ovat kärsineet viime vuosina sisäisistä kuohunnoista, joten sinipaidoilla on jälleen uusi valmentaja - Didier Deschamps. Lisäksi pelaajisto on kokenut muutoksia, kun mm. Samir Nasri on kurinpitosyistä hyllytettynä maajoukkuetoiminnasta.

Lohkossa pelaavat lisäksi viime vuosina voimakkaasti nuorten pelaajien kehittämiseen niin seura- kuin maajoukkuetasolla panostanut Valko-Venäjä ja etenkin kotikentällään vahva Georgia, joten suomalaisilla on edessään kova haaste, jotta pistepussi karttuisi edes lohkon kolmossijaan vaadittavan määrän verran. Perjantaisessa avausottelussa Ranskaa vastaan piilee kuitenkin mahdollisuus yllättää, koska maalinteko-ongelmista kärsineiden sinipaitojen yhteispeli ei vielä ole saumatonta.

A-lohkossa jännitysnäytelmä, B-lohkossa sinipaitainen suosikki

Euroopan karsintojen kimurantein lohko on A, jossa voitosta kamppailevat Balkanin mahtimaat Kroatia ja Serbia sekä Belgia. Viimeksi mainittu on tuottanut viimeisen viiden vuoden aikana lukuisia huippupelaajia Euroopan pääsarjoihin, joten punapaidoilta odotetaan mm. Vincent Kompanyn ja Eden Hazardin johdolla vahvaa suorittamista näissä karsinnoissa. A-lohkoa hämmentävät vielä kovasta taisteluasenteestaan tunnetut Wales ja Skotlanti sekä kolmas Balkanin edustaja Makedonia.

B-lohkon ennakkosuosikki on EM-hopeamitalisti Italia, jonka kovimpia haastajia ovat EM-kävijät Tanska ja Tšekki. Bulgarian viimeisin nimekäs sukupolvi on ylittänyt 30 vuoden ikäpyykin, eikä bulgaareista ole haastamaan kärkikolmikkoa kuin yksittäisissä otteluissa. Armenia ja Malta on tuomittu jälkijoukoksi.

C-lohkoa tahdittaa arvokisajyrä, D-lohkossa oranssi vallankumous


Joachim Löw ja Saksa ovat matkalla Brasiliaan. © PETRI LUNKI
EM-kultaa hakenut Saksa joutui pettymään kesällä, mutta historiansa aikana ainoastaan kaksi MM-karsintaottelua hävinnyt Die Mannschaft etenee junan lailla Brasiliaan. Ruotsi yrittää laittaa kampoihin Zlatanin johtamina - sinikeltaisten taso ei kuitenkaan riitä. EM-kisoissa kylmää kyytiä saanut Irlanti ja Suomen harjoitusottelussa keväällä selkeästi kaatanut Itävalta haastavat Ruotsin kamppailussa kakkossijasta. Etenkin Giovanni Trapattonin luotsaamat vihreäpaidat ovat parhaimmillaan äärimmäisen vaikeasti voitettava joukkue. Färsaaret ja Kazakstan ovat lohkon pisteautomaatteja.

D-lohkossa Hollanti pesee kasvonsa EM-kisojen pettymysten jälkeen. Uudeksi päävalmentajaksi pestattu Louis van Gaal joutui pettymään kymmenen vuotta sitten, kun ei onnistunut luotsaamaan Oranjea MM-kisoihin. Sekä van Gaal että parhaassa iässä olevat avainpelaajat kihisevät näyttöhaluja, mikä siivittää oranssipaidat lohkovoittoon. Turkki ja Romania kamppailevat paikasta jatkokarsintaan. Unkari ja Viro yrittävät laittaa parhaansa mukaan kapuloita suurempien rattaisiin, mutta kummankaan eväät eivät riitä kuumimpaan kärkeen. Andorra tarjoaa lähes varmat pisteet vastustajille.

E-lohkosta uupuu ennakkosuosikki, F-lohko kahden kauppa

E-lohkon joukkueista yksikään ei osallistunut kesän EM-kisoihin, eikä taso lohkossa ole yhtä kivikova kuin muissa. Sveitsi, joka on aiheuttanut Espanjalle viimeisimmän tappion arvokisoissa, on ennakkosuosikki voittajaksi, sillä alppimaasta on ponnistanut viime vuosina lukuisia lahjakkuuksia etenkin Bundesliigaan. Norja ja Slovenia voivat kuitenkin venyä aina lohkovoittoon asti. Jos varsinainen ennakkosuosikki uupuu, ei lohkossa ole myöskään heittopussia, sillä Albania, Islanti ja Kypros pystyvät venymään yksittäisissä otteluissa yllätyksiin.

F-lohkossa voitosta kilvoittelevat Portugali ja Venäjä. Lusitaanit pelasivat vahvasti EM-kisoissa, eikä lopputurnauspaikka ole 2000-luvulla jäänyt kertaakaan haaveeksi Portugalille. Venäjällä mielenkiinto kohdistuu päävalmentaja Fabio Capelloon. Lähteekö italialainen karsintoihin ikääntyneellä runkomiehistöllä vai käynnistääkö hän nuorennusleikkauksen itänaapurissa? Israel, Pohjois-Irlanti, Azerbaidzhan ja Luxemburg lienee järjestyksenä kärkikaksikon takana.

G-lohkossa valkosiniset tahdit, H-lohkossa paineet Hodarilla


Roy Hodgson on jälleen saarivaltakunnan median valvonnan alainen. © PETRI LUNKI
G-lohkossa voiton ratkaisevat valkoisia ja sinisiä peliasuja kantavat Kreikka, Slovakia ja Bosnia-Hertsegovina. Kolmikko pelaa todennäköisesti keskinäisiä otteluitaan ristiin, joten jännitys kisapaikkojen kohtalosta säilynee viimeisille kierroksille asti. Baltian edustajat Liettua ja Latvia ovat väläytelleet kotikentillä, joten kaksikko ei ole pelkkä suupala ennakkosuosikeille. Liechtenstein puolestaan voi venyä maksimissaan muutamaan tasapeliin.

H-lohkossa Roy Hodgson yrittää johdattaa Englannin tällä kertaa loppuun asti. Matka vie luultavammin karsinnoista kisoihin, mutta kun kyseessä on Kolme leijonaa, voivat median luomat paineet lamaannuttaa joukkueen. Ukraina hakee valkopaidoista revanssia EM-tappiolle, eikä Puolakaan ole englantilaisille helppo vastus. Montenegrolla on yllätyspotentiaalia myös vieraskentällä, kun Moldova puolestaan voi kotikentällään ryöstää suuremmiltaan pisteitä. San Marino on auttamattomasti tuomittu lohkon hännille - kuten monta kertaa aiemminkin.
Vapaapotkuarkisto
Vapaapotkuarkisto

Vapaapotkuarkistosta löydät kaikki Futismaailmassa julkaistut vapaapotkut.

Hae vapaapotkut ajalta: Hakusanat:


Futismaailma Facebookissa
Risicumin pikavippi


Futismaailma.com • © Iigl Productions Oy 2002 - 2013 • YhteystiedotTekijänoikeustiedotLähetä palautettaHae toimittajaksi
yhteydet tarjoaa Nebula