Futismaailma.com » Vapaapotkut » Saksan vuoro
Tolppa
Pelinavaus vapaavalintaiseen suuntaan
ENNAKKOPAKETTI
OTTELUOHJELMA
LOHKOSIVUT

Saksan vuoro

06.06.2012 - Futismaailman toimitus (1400 lukukertaa) RSS-virta

EM-kisat käynnistyvät kauttaaltaan mielenkiintoisista lähtökohdista. Ennakkoasetelmat ovat melkoisen tasaiset eikä yksikään joukkue vaikuta ennakkoon ylivoimaiselta. Mestaria miettiessä paljon vaikuttaa myös turnauskaavio, joka asettaa omat rajoitteensa finaaliparin muodostumiseen.

Saksan ja Hollannin helppo matka välieriin


Jättääkö Zlatan Englannin alkulohkoon? © ALL OVER PRESS/GETTY IMAGES
A-lohkosta varmaksi jatkajaksi olemme valinneet Venäjän, ja toinen on todennäköisimmin Puola. Yksi asia kuitenkin on varma; niin Venäjä kuin lohkon kakkonenkin ovat puolivälierissä lähes mahdottoman tehtävän edessä. A-lohkosta Euroopan mestaria tuskin saadaan, sillä jämälohkoksikin nimitetyn lohkon parhaat saavat vastaansa kuolemanlohkoksi tituleeratun B-lohkon kaksi jatkoonmenijää. Hollanti ja Saksa eivät tule jäätymään alkulohkossaan, joten kaavio on tältä osin varsin selvä tapaus: alkulohkon selvitettyään Saksa ja Hollanti marssivat helpohkosti aina välieriin asti.

C- ja D-lohkojen osalta ollaankin kinkkisemmässä tilanteessa. Espanja on helppo nostaa lohkonsa voittajaksi, sillä Kroatian ja Irlannin materiaalit eivät yksinkertaisesti riitä yllätykseen saakka. Italian, Kroatian ja Irlannin pelatessa sopivasti ristiin voidaan kuitenkin nimenomaan C-lohkossa nähdä lohkovaiheen suurin yllätys Italian kisojen päättyessä lyhyeen. Ennustamme silti yllätyksettömästi Italian punnertavan lohkon kakkoseksi.

Sisuuntunut Ranska ja Ruotsin yllätys

Se pienoinen alkulohkojen yllätys tullaan pikemminkin näkemään D-lohkossa, kun lohkovoittaja Ranskan kannoilla puolivälieriin jatkaa rakas naapurimaamme Ruotsi. Englannin kisat tulevat siis päättymään (jälleen) pettymykseen, joskin tällä kertaa koko kansakunta sitä osaa odottaakin. Ranskan sisuunnuttua viime vuosien fiaskoista se jatkaa vielä Italian kustannuksella neljän parhaan joukkoon ja toisaalta Espanjan taival vain helpottuu Ruotsin yllätettyä Englannin. Italian puolustukseksi pitänee kuitenkin mainita, että tasokkain puolivälieräkamppailu nähdään Ranskan ja Italian välillä.


16 vuoden tauon jälkeen Saksasta Euroopan mestari? © ALL OVER PRESS/GETTY IMAGES
Sitten päästäänkin finaaliparin ratkaisemiseen. Ranskan rahkeet eivät enää finaaliin asti riitä, sillä Saksa on liian kova pala purtavaksi. Espanjan ja Hollannin välieräkamppailu, viime MM-finaalin toisinto, tulee puolestaan olemaan tiukkaakin tiukempi koitos. Espanjan materiaaliylivoima riittää tälläkin kertaa finaalipaikkaan, vaikka Hollanti laittanee paremmin kampoihin kuin kaksi vuotta sitten Johannesburgin illassa.

Vuoden 2008 revanssi

Kiovassa nähdään siis edellisen EM-finaalin toisinto, kun Espanja kohtaa Saksan. Asetelmat ovat kuitenkin merkittävästi muuttuneet jo historiankin puolesta. Espanjaa ei tarvitse enää tyrkyttää jokaisissa arvokisoissa suurimmaksi voittajasuosikiksi tai veikata, että nyt olisi Espanjan vuoro, kuten jouduttiin tekemään monta vuosikymmentä. Saksan on puolestaan jo korkea aika voittaa, onhan edellisestä mestaruudesta aikaa 16 vuotta. Saksan voittokulun puolesta kielii myös kevään Mestarien liigan tapahtumat; Espanjan ja espanjalaisten taika on kadonnut. Finaalipari saattaa kuitenkin venyä aina pilkuille saakka, mikä edelleen puoltaa Saksan mestaruutta. Summa summarum, Saksa juhlii mestaruutta neljän vuoden takaisen finaalin toisinnossa.
Vapaapotkuarkisto
Vapaapotkuarkisto

Vapaapotkuarkistosta löydät kaikki Futismaailmassa julkaistut vapaapotkut.

Hae vapaapotkut ajalta: Hakusanat:


Futismaailma Facebookissa
Risicumin pikavippi


Futismaailma.com • © Iigl Productions Oy 2002 - 2013 • YhteystiedotTekijänoikeustiedotLähetä palautettaHae toimittajaksi
yhteydet tarjoaa Nebula